Junioreiden harjoittelun monipuolisuus – ja sen puute

venyttelyKoulun kilpa-ja huippu-urheilun projektin kautta valmensin oheisharjoituksia D-junioreille jääkiekkoseurassa.

Vaikka ohjauskertoja ei ollut montaa ja aika sitäkin lyhempi, huomasin, että jo tämän ikäisten lasten kehonhallinta oli osalla pelaajista hakusessa. ”Hyvää huomenta”-liike oli jo monelle pelaajalle haastava. Selkä ei pysynyt suorana ja pojat taivuttivat vartaloa eteen selät pyöreinä (alimmaisista nikamista atlakseen), edes pään kannattelu ei tullut pojille mieleen liikettä tehdessä. Tietenkin poikkeuksia löytyi ja esimerkiksi maalivahtipelaajalta oheisharjoittelu sujui mallikkaasti.

Mielestäni D-juniori-ikäisten, 12-14-vuotiaiden, lasten kehonhallintaharjoittelua tulisi tukea lajista huolimatta. Kiekkopoikien liikkuvuus oli heikkoa ja takareisien kireys vaikutti varmasti myös heidän tekemiseen ja luisteluun. Miksi kehonhallinta jää harjoittelussa vähemmälle? Turhamaisilta tuntuvat harjoitteet ovat kuitenkin tärkeitä. Tehtäväni oli ohjata liikkuvuuden ja kehonhallinnan tunteja, tai siis puolituntia, no itseasiassa 15-minuuttisia. Niin ja tämä oli vain joka toinen viikko. Toinen vartti käytettiin lihasvoimaan ja nopeuteen. Mutta kyllähän 15 minuuttia kaksi kertaa kuussa riittää.. Ehkä riittääkin pelaajalle jonka muut harrastukset sisältävät liikkuvuutta ja kehonhallintaa. Mutta entä pelaaja, jolle nuo 15 minuutin harjoitteet olivat ainoa hetki kehonhuollolle?

Miten näiden poikien kropat ja heidän mahdolliset tulevaisuuden ”työvälineet” ovat päässeet niin jumiin? He ovat vasta lapsia, tarvitseeko heidän muka erikseen huolehtia kehon huollosta? Sm-liiga ja korkeatasoisemmat jääkiekkojoukkueet saattavat ostaa kehonhuolto-ohjauksen ulkopuolelta ja kuluttaa siihen jopa maltaita. Mutta mikä erottaa lapsen heistä? Harjoittelumäärät ovat pienempiä mutta niin ovat urheilijatkin, neljä kertaa viikossa samaa lajia on paljon. Varsinkin jos harjoituksissa rasitetaan aina samoja alueita. Lajeissa, joissa nopeus, voima ja taidot tuovat hyvän pelaajan esille kentältä, voi valmennus jäädä yksipuoleiseksi. Valmentaja voi helposti langeta harjoittamaan vain näitä näkyviä taitoja. Onneksi monipuolinen harjoittelu on nostanut viime vuosina päätään, myös lajien sisäisessä harjoittelussa. ”Venyttelette sitten kotona”- valmentajat sanovat usein urheilijoille harjoitusten lopussa. Tätä olen myös itse kuullut entiseltä jalkapallovalmentajaltani. Toivottavasti tulevaisuus tuo uuden tuulen tullessaan ja valmentajat ymmärtävät kehonhuollon tärkeyden. Harva juniori kun itsenäisesti venyttelee illalla harjoitusten jälkeen.

Riittääkö yksi valmentaja huomaamaan kaiken ja osaamaan kaiken mitä lapsen keho ja motoriset taidot tarvitsevat varttuakseen vahvaksi kokonaisuudeksi? Vanhempien tulisi ymmärtää että lapsen harrastaessa vain yhtä lajia, voi kehon monipuolinen harjoittelu kärsiä. Liian usein lajien valmentajat yrittävät tehdä lapsista juuri siinä lajissa hyviä ja unohtavat lapsen monipuolisen liikunnan tärkeyden. Tällöin lapsen tekemistä ei tarkastele kuin ehkä yksi henkilö ja myös liikunnan näkökulma jää kapeaksi.  Joukkueella on hyvä olla oman valmentajan lisäksi esimerkiksi vierailevia valmentajia, vaikka täysin toisesta lajista, jolloin kehon monipuolisuutta, motorisia taitoja ja kehonhuoltoa tarkastellaan toisista näkökulmista.

Yhteistyö seurojen välillä tulee olemaan tulevaisuudessa tärkeää. Harrastusten hinnat nousevat mutta samaan aikaan kehotetaan harrastamaan mahdollisimman paljon. Tulevaisuudessa olisi hienoa, että seurojen tekemän yhteistyön kautta harjoituksista tulisi monipuolisia, kokonaisvaltaisia ja lajien rajoja rikkovia harjoitteluhetkiä. Valmentajien tehtävä olisi lajitaitojen lisäksi, huolehtia lasten ja nuorten motorisista taidoista, kehonhallinnasta ja fyysistä ominaisuuksista. Vierailevat koutsit toisivat monipuolisuutta ja motivaatiota harjoitteluun. Valmentajien ammattitaito tulee olemaan tulevaisuudessa tärkeämpää ja halutumpaa seurojen keskuudessa. Viime vuosikymmeninä lasten ja nuorten päivittäinen liikunta on vähentynyt ja passiivinen aika lisääntynyt selvästi. Lasten taidot eivät kehity eikä fyysinen kunto pysy hyvänä. Näiden vuoksi ohjatun liikunnan tulee olla vielä monipuolisempaa, jotta lasten motoriset taidot kehittyvät (edes) normaalille tasolle.

Terhi Kuusisto
Liikunnanohjaajaopiskelija, Haaga-Helia AMK

Lähteet

Happonen, M., Tervo, A-M. Opinnäytetyö. Hallitse kehosi – tehostetun kehonhallinta harjoittelun vaikutus luistelun moipuolisuuteen. Luettavissa: https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/42513/Tervo_Happonen.pdf?sequence=1

Tammelin, T., Aira, A., Kulmala, J., Kallio, J., Kantomaa, M., Valtonen, M.  Suomalaislasten fyysinen aktiivisuus – tavoitteena vähemmän istumista ja enemmän liikuntaa. Suomen Lääkärilehti 25-32/2014 vsk 69.

 

 

 

 

Kotiseutuylpeys

 

Heinolassa sataa paljon räntää.

En tiedä, kertooko tämä huomio omasta mielialastani viime talvena vai kärsiikö Heinola oikeasti ilmastonmuutoksen seurauksista merkittävästi muuta Suomea enemmän. Paikkakunta ei ollut minulle entuudestaan kovinkaan tuttu. Ensimmäisinä Heinolasta mieleen tulevat Apulanta, Irina, viitostie ja se, että vanhempani näkivät toisensa ensimmäistä kertaa Kaivokadun bussipysäkillä matkalla Jukolan Viesteille vuonna 1976.

iksu3

Kuva: Pertti Bruun

Hypätään sitten loppuvuoteen 2015. Vierumäen opiskelijaryhmämme saapuu pankin kellarikerrokseen, jossa kokoontuu monimuotoinen sakki. Keski-ikä on arviolta 55 vuoden pintaan. Meille esitellään kädestä pitäen seuran Hall of Fame: kolme lasihyllyä täynnä mitaleja, pokaaleita, kunniakirjoja – kaikki siisteissä riveissä. Hyllyt ovat hieman surkuhupaisasti sijoitettu pankin kellarikerroksen uumeniin, jossa kukaan ei varmasti pääse niitä ihastelemaan.Kuva: Heinolan Isku

Näin alkaa Heinolan Iskun ensimmäinen seurakokous, johon me osallistumme.

isku2

Kuva: Arto Liiti

Olen istunut elämäni aikana monissa kokouksissa.

Kaikkia kokouksia yhdistävät seuraavat asiat:

  • PULLA (joko kaupasta hankittu Pullapitko tai, jos aktiiveista löytyy lahjakkaita leipureita niin tietenkin kotitekoista pullaa tai marja-murupiirakkaa)
  • KAHVI (juot kahvia, vaikket siitä pitäisikään)
  • HIEMAN VÄSYNEET KASVOT KOIVUPUISTEN TOIMISTOPÖYTIEN YMPÄRILLÄ (pitkä päivä takana)
  • HUOKAILU. (ehdotuksia, säädöksiä, budjettia, numeroita…)
  • PIENET MUISTELOT, SISÄPIIRIVITSIT JA HEITOT KOKOUKSEN VENYESSÄ JA HUUMORINKUKAN PUHJETESSA (“Muut pitivät näppinsä kurissa, Matias Koski.”)
  • “PUHEENJOHTAJA, SAANKO EHDOTTAA?” (aina on se yksi)

Seuratoiminta periytyy monesti sukupolvelta toiselle ja itselleni siihen liittyy myös sitoutuminen tietylle paikkakunnalle. Tämän aistii kokouksissakin, kun jäsenet tuntevat toisensa vuosikymmenienkin takaa. Vaarana on, että toiminnasta tulee vanhoilla, tutuilla käytännöillä ummehtunutta ja paikallaanseisovaa. Heinolan Isku antoi kuitenkin heti alusta lähtien itsestään avoimen ja uteliaan kuvan. Perinteiset lajijaostot (hiihto, yleisurheilu, paini, uinti) halutaan pitää elävinä ja kiinnostavina. Nuorten aikuisten uudet näkökulmat ja innokkuus vaikuttivat tervetulleilta.

Kun itse on varttunut 15 ensimmäistä elinvuottaan 3000 asukkaan kylässä, on helppo löytää hengenheimolaisuutta pienen kunnan pienistä piireistä. Seuran jäsenet ovat toistensa naapureita, nuorten urheilijoiden opettajia ja koulukavereita.

Käsiteltävät asiat eivät ole vain asioita – ne ovat KUNNIA-ASIOITA.

Toiminta on ihmisen kokoista ja sillä on merkitystä. Täällä ei tahkota bisnestä tai tavoitella olympialaisia. Se ei ole tämän seuran tehtävä. Tämä ei toki tarkoita, etteikö Iskussa kasvaisi lahjakkaita urheilijoita tai etteikö pienestä seurasta voisi nousta maakunnalliseen menestykseen.

Heinolan Iskun motto on “Liikunnan iloa läpi elämän.”

Tässä seurassa kasvatetaan ihmisiä liikkujiksi ja tartutetaan niihin muutamiin todellista urheilun kipinää.

Suomessa urheiluseurat ovat edelleen merkittävässä osassa lasten ja nuorten urheilijoiden kasvattamisessa ja innostamisessa. Ja, koska Heinolan kokoisessa kaupungissa kaikki tuntevat toisensa, ollaan nuorista urheilijoista ylpeitä heidän menestyessään, joko lajin parissa tai sen ulkopuolella: joku muuttaa Jäämerelle kalastajaksi, toinen lähtee sponsorien avulla treenileirille Espanjaan. Yhdestä tulee ensi kertaa äiti, toinen lähtee purjeveneellä Australiaan. Kaikista iloitaan, omien puolella seistään ja tunnustetaan väriä.

Ylpeys, se sen terveellinen muoto, tuntuu lopulta kumpuavankin yhteisöllisyydestä.Siitä historiasta, jonka toisten kanssa jaamme, ja siitä, että kuinka korkealle tai kauas me kipuammekaan voimme olla kiitollisia, että meillä on juuret aina jossain.

Spring show madness!

Palataanpa ajassa värikkääseen ja pimeään syksyyn, josta kaikki sai alkunsa. Saimme syksyllä valita seuramme ja meidän seuran eli Viipurin Reippaan kysyntä oli kova, mikä tarkoitti sitä että arpaonni ratkaisi jokaisen seuraan haluavan kohtalon. Olin yksi onnekkaista seitsemän henkisessä tiimissämme, joka pääsi seuran toimintaan mukaan. Saimme projektiksi suunnitella telinevoimistelijoille kevätnäytös.

Seurassa ei ole koskaan aiemmin järjestetty ison kokoluokan kevätnäytöstä. Päästiin siis tiimimme kanssa aloittamaan täysin tyhjältä pöydältä. Työskentely lähti käyntiin suunnittelusta ja yhteisestä palaverista seuran kanssa, jossa kartoitettiin mitä seura haluaa näytökseltä ja mikä olisi meidän osuus. Selvisi että meidän osuus ja vastuu olisi iso. Tartuimme kuitenkin härkää sarvista ja kävimme haasteen kimppuun.

Aloitettiin koreografioiden suunnittelusta ja siinä vasta oli haaste. Ryhmästämme kolmella oli jonkinlaista telinevoimistelu tai voimistelu taustaa muilla ei niinkään. Kun päästiin alkuun pienryhmissä, niin siitä kaikki lähti sujumaan. Onnekkaiden musiikki löytöjen ansiosta myös luovuus lähti kukkimaan ja saatiin aikaiseksi kuusi noin minuutin mittaista koreografiaa.vire.png

Koreografioiden lisäksi vastuullamme oli mainos, lavastus, käsikirja, juonto sekä monet muut isommat ja pienemmät yksityiskohdat. Ennen kevätnäytöstä koettiin monenlaisia tunteita. Oli paljon onnistumisen hetkiä mutta myös hetkiä jolloin tuntui, ettei synny mitään uutta ja olo oli sekava. Oli hetkiä kun tuntui että tuleekohan tästä yhtään mitään ja saadaanko kaikki ajoissa valmiiksi. Viimeistään itse tapahtuma oli se palkinto kaikesta siitä työstä mitä tehtiin. Yllätyttiin vähän itsekin kuinka hyvin kaikki meni loppujen lopuksi nappiin ja tapahtuma onnistui.

vire2

Siihen nähden että järjestettiin tapahtuma 5kk sisällä, onnistuttiin tosi hyvin ja ainakin omat ennakko-odotukseni ylittyi. Sen lisäksi se fiilis minkä onnistumisesta sai, oli huikea. Paljon tuli myös oppia siitä mitä voisi vielä jatkossa parantaa ja kehittää. Olen myös iloinen tiimistämme, joka toimi suhteellisen hyvin vaikka matkaan mahtui myös hieman haasteita välillä. Näen kuitenkin että kaikki tämä kuuluu asiaan sekä luovaan työskentelyyn. Aina jos on tämän kokoinen tiimi niin voi olla haastavaa sopia aikatauluja, mutta vältyttiin onneksi konflikteilta ja yhteistyö oli saumatonta.

Näin lopuksi vielä vähän omia vinkkejä mitä noudattamalla ainakin oman aikataulun suunnitteleminen sekä yhteistyö, sujuu helpommin. Nämä on mielestäni jollain tasolla jopa tosi itsestään selviä juttuja, mutta hyvä muistutus on aina paikallaan.;)

 

  1.  Selvitä mitä pitää olla tehtynä mihinkin mennessä
  2. Noudata deadlineja
  3. Ole ajoissa paikalla ja pidä kiinni sovituista tapaamisista
  4. Ole aktiivinen ja positiivinen
  5. Kysy apua aina tarvittaessa
  6. Älä juutu alussa yksityiskohtiin vaan mieti eka kokonaiskuvaa
  7. Ota muut huomioon
  8. Asennoidu oikein
  9. Uskalla ottaa vastuuta
  10. Toimi tiimin kanssa yhteistyössä ja sopikaa pelisäännöt etukäteen

Pst. Jos jäi jotain kysyttävää laita rohkeasti meiliä tai kommentoi. :)

~Enelin Sool, 1vsk opiskelija Haaga-Helia Ammttikorkeakoulu

Heittäytyminen mukavuusalueen ulkopuolelle palkitsee

Oma lajini on ollut kilpa-cheerleading vuodesta 2004. Se on laji, jota osaan itse ja jota osaan myös valmentaa. Sen saralla luotan kykyihini valmentajana ja tiedän, että valmennettavanikin luottavat taitoihini. Minulla on myös oma näkemys asioista ja nämä näkemykset ovat kehittyneet kokemukseni myötä. Mutta, mitä jos eteeni tulisikin tilanne, jossa joutuisin vieraan lajin pariin, ohjaajan rooliin vieraaseen seuraan?

now what.png
Enter a caption

Kuva 1.Linkki kuvaan

Seuroja valitessamme olisin tietysti halunnut siihen, joka on lähimpänä omaa lajiani, joten voimistelu kuulosti hyvältä ja tuntui suht varmalta. Kuitenkin päätin rohkaistua ja kokeilla taitojani koripallon saralla ihan uudessa seurassa Namikassa ja vielä lajin parissa, jota olen itse vain harrastellut vapaa-ajallani höntsämielessä ja ilman tietoa tarkoista säännöistä ja tekniikoista.

Tässä tilanteessa minut valtasi pieni kauhu, sillä toiminta oman mukavuusalueen ulkopuolella aina tuo mieleen kauhukuvia täydellisestä epäonnistumisesta ja epävarmuudesta.

Ohjattavanani oli Namikan alakouluikäiset lapset. Lasten ohjauskin oli jo sinällään oma haasteensa, sillä lasten kanssa toimimisestakaan minulla ei paljoa ole kokemusta. Aloitin ohjaukset yhdessä opiskelukaverini kanssa. Yhdessä ohjaaminen tuntui alkuun mielekkäämmälle ja turvallisemmalle, varsinkin kun hänellä on itsellään useamman vuoden koripallotausta. Ohjaajaparini osaamisesta oli hyötyä tietysti erittäin paljon myös siinä, että opin itse paljon. Suunnitellessamme tunteja, kävimme läpi tekniikkaharjotteita, jolloin myös minäkin osasin ohjauksissa kiinnittää huomiota tekniikoihin.

seura1.png

Kuva 2. Namika lahti juniorit. linkki

Päästin itseni siis alussa hieman helpommalla. Ohjauksissa olin usein vähän vetäytyneempi, sillä tunsin, että ohjaajaparini on luotettavampi ja osaavampi ja hän sai hyvin ohjat käsiinsä ja olin ikään kuin “auttajan” roolissa toisinaan.

Verrattaessa työelämään nimenomaan urheilussa uuden ohjaaminen voidaan kokea pelottavana siksi, että harrastajat voivat olla itse jo erittäinkin osaavia omassa lajissaan, jolloin on erittäin tärkeää saada harrastajan luottamus valmentajansa osaamiseen. Muissa töissä, kun uusi työntekijä aloittaa, muut ymmärtävät, että hän ei voi vielä osata kaikkea ja hän tekee oman työnsä, mutta liikunnanohjaajan tehtävä on tehdä se työ muille ja muita varten ja osoittaa osaamista heti alusta alkaen, jotta ohjattavat kehittyisivät.

Kuitenkin, eri seuroissa ja eri lajeissa toimimisessa on paljon hyviä puolia. Se avartaa omaa ohjausnäkemystä erittäin paljon. Itsestään oppii paljon uutta ohjaajana ja huomaa, että suunnitteluun täytyy käyttää paljon enemmän aikaa juuri sen takia, että tekniikoista ja harjoitteista pitää ottaa itse etukäteen selvää ennen kuin voi alkaa suunnittelemaan ja toteuttamaan ohjaamista. Siinä oppii lajista paljon kun oman oppimansa pääsee toteuttamaan käytännössä. Myös onnistumisen tunne on erilainen kuin tutun ja turvallisen lajin tai asian parissa. Kun ohjaaja on saanut ohjattua hyvät harjoitukset, tehnyt hyvät suunnitelmat ja osannut olla vakuuttava ja huomannut ryhmässä kehitystä ja saa siitä vielä kiitosta, voi silloin antaa itselleen taputuksen olkapäälle. Se onnistumisen tunne on aika mahtava, kun huomaa osaavansa toimia oman mukavuusalueensa ulkopuolella kiitettävästi. Silloin uskaltaa ottaa myös uusia haasteita vastaan, kun tietää että itseluottamuksella ja itsevarmuudella pärjää.

Mielestäni siis aika hyvä aloitus on aloittaa ohjaus jonkun kanssa, jolla on itsellään kokemusta lajista ja sen jälkeen kun on saanut hieman varmuutta, kannattaa lähteä jatkamaan ohjaamista vielä yksin, sillä kuitenkin parin kanssa aina vähän tukeutuu siihen turvaan minkä paristaan saa. Uudessa lajissa toiminta tuo uutta osaamista ja kehittää ohjaajaa sekä voi olla hyvin palkitsevaa. Suosittelen siis ehdottomasti tarttumaan rohkeasti haasteisiin!

Kannustaen

-Mia Björk

HARJOITTELUN LAATU JA SEURANTA – VOIMISTELUOSAAMISTA KEHITTÄMÄSSÄ

Voimisteluliitto ja Vierumäki aloittivat yhteistyön syksyllä 2015 Voimisteluliiton tarpeesta kehittää omaa toimintaansa. Voimistelulle oli tarkoitus luoda oma palvelunsa, joka pohjautuu Jääkiekkoliiton Hockey Centre –pohjaan. Voimistelu Centrestä tulee jatkossa löytymään tukimateriaalia valmennuksen ja harjoittelun tueksi, koulutusmateriaalia sekä kattava harjoitepankki.

Voimistelu on taitolaji, jossa optimaaliseen suoritukseen vaaditaan usein myös liikkuvuutta, voimaa ja nopeutta. Kilpailuissa tärkein asia on se, kuka onnistuu tekemään täydellinen taitosuorituksen. Optimaalinen kilpailusuoritus ei kuitenkaan ole pelkästään taidoista kiinni, vaan myös fyysisten ominaisuuksien sekä psyykkisten valmiuksien summa.

Jotta huipulle pääsee, on tehtävä paljon ja pitkäjänteisesti töitä, oikeita asioita oikeaan aikaan. Vaan kuka on se taikuri, joka osaa tehdä asiat oikein ilman mitään apuvälineitä? Ilman harjoittelun suunnittelua ja seurantaa mitään ohjeita ei ole siitä, ollaanko menossa oikeaan suuntaan vai täyttä vauhtia laiturin ohi.

Yhteistyöhön otettiin mukaan Vierumäen opiskelijoita eri koulutusohjelmista, minkä jälkeen lähdettiin rakentamaan työkaluja urheilijan kehittymisen tukemiseen ja seurantaan. Tavoitteita oli kaksi: luoda valikoiduille lajeille harjoituspäiväkirjat, joka mittaa haluttuja asioita ja tukee urheilijan kehitystä sekä kerätä yhteen testipatteristo, joka antaa tarpeellista tietoa harjoittelun ja taitojen kehityksestä.

Harjoituspäiväkirjoja varten tuli perehtyä lajianalyysiin ja lajin kilpailusääntöihin: mitä lajissa vaaditaan, mitä ominaisuuksia tarvitaan, mitä lajiliikkeitä on olemassa, mitä säännöt sanovat arvosteluperusteista. Voimistelussa kehityksen ja oppimisen huomaaminen on hyvin yksinkertaista: mikäli temppu päätyy jaloilleen, on liike onnistunut. Mikäli voimistelija taas löytää itsensä rähmältään kanveesilta, hän huomaa, ettei kaikki mennyt aivan nappiin. Tärkeää oli siis löytää keino, jolla saisi mitattua lajiliikkeiden kehityksen, sillä sitä kilpailuissa kuitenkin mitataan.

Kuva: Sami Ilvonen

Harjoituspäiväkirjan tavoitteena on, että voidaan varmistua siitä, että kaikkea tarpeellista tulee harjoiteltua riittävästi. Joukkuevoimistelussa ja miesten telinevoimistelussa on pitkät perinteet. Joukkuevoimistelussa Suomi pärjää hyvin maailmanmestaruuskisoissa, ja seuraavissa Rion olympialaisissa nähdään myös suomalainen mies edustamassa telinevoimistelussa. Harjoittelun suunnittelussa ja seurannassa sekä testauksessa on olemassa jo toimivia malleja ja hyväksi havaittuja keinoja, lajianalyysit sekä suuret harrastajamäärät, mikä teki harjoituspäiväkirjan luomisesta asteen verran helpompaa. TeamGymissa sen sijaan ei ollut valmista mallia, vaan työkaluja piti lähteä kehittelemään alusta alkaen. Samalla tuli tehtyä pala TeamGymin lajianalyysia, sillä harjoituspäiväkirjan ja toimivan testipatteriston luominen vaativat sitä.

Lopputuloksena saatiin luotua harjoituspäiväkirjapohjat TeamGymiin, miesten telinevoimisteluun ja joukkuevoimisteluun. Harjoituspäiväkirjan täyttäminen auttaa voimistelijaa ymmärtämään urheilusta ja ottamaan itse vastuuta omasta urheilustaan. Valmentajia harjoituspäiväkirja auttaa seuraamaan kehitystä, mutta myös ymmärtämään, mistä lajissa on kysymys ja mitä asioita tulee harjoitella. Tietyllä tapaa harjoituspäiväkirja auttaa myös varmistamaan harjoittelun laatua, kun toistoseurannasta nähdään kehityssuunta ja kuormittavuuden seurannalla päästään kiinni siitä, tuliko harjoitus tehtyä oikein. Yhteistyö muiden lajien toimijoiden kanssa auttoi opiskelijoita muodostamaan laajemman ymmärryksen koko voimistelutoiminnasta sekä mahdollisti oppimisen yli lajirajojen ja koulutusohjelmien.

Kirjoittanut Satu Nevalainen