Taekwondo jalkapallon oheislajina

Monet taekwondoseurat ovat vuosien varrella tehneet yhteistyötä muiden lajien seurojen kanssa. Yksi hedelmällisimmistä yhteistyön muodoista on ohjaajien ja valmentajien osaamisen jakaminen, sillä siitä hyötyvät niin harjoittelijat kuin ohjaajat ja valmentajatkin. Harjoittelun monipuolisuus kasvaa, kun mukaan tuodaan erilaisia ja uusia harjoitteita.

Tämän oppaan tarkoituksena on tuoda monipuolisuutta noin 10 – 12-vuotiaiden jalkapalloilevien tyttöjen ja poikien potkuharjoitteluun. Taekwondoharjoitteiden tavoitteena on kehittää yleisesti jalan hallintaa ja mahdollistaa näin monipuoliset ja luovat ratkaisut pelissä. Vaikka taekwondo on hyvä oheislaji moneen joukkuelajiin, varsinkin jalkapallon kohdalla vaikutus on kiistaton. Siitä hyvänä esimerkkinä on kaikkien tuntema Zlatan Ibrahimoviz, jonka sykähdyttävät maalit ovat taekwondoharrastuksen peruja.

Tässä oppaassa on esitetty kymmenen harjoituskerran kokonaisuus, joka on todettu toimivaksi useamman juniorijalkapallojoukkueen oheislajivalmennuksessa. Jokainen harjoitus muodostuu lämmittelystä, harjoitteista ja jäähdyttelystä. Kunkin harjoituksen kohdalla on kerrottu harjoituksen tavoite, lajitekniikat ja fyysiset ominaisuudet, joita harjoitus kehittää. Kirjallisen materiaalin tueksi jokaisesta harjoitteesta on videoklippi.

Opas on kaikille vapaassa käytössä ja toivomme, että se auttaa seuroja kehittämään yhteistyötään paikallisesti.

Toivomme myös, että oppaan käyttämisen jälkeen/aikana saisimme palautetta oppaasta sen kehittämiseksi. Kiinnostavaa on myös se, minkälainen määrä jalkapallon harrastajia saadaan tutustutettua taekwondoon. Täytäthän siis alla olevan palautelomakkeen ohjattuasi näitä harjoituksia!

Opas on tehty liikunnanohjaaja AMK-opiskelijoiden Roosa Närhen, Sampo Hulkkosen ja Tiiu Tuomen yhteistyönä Haaga-Heliassa. Videoiden kuvaajana toimi Jyrki Jalonen.

kuva-takwondo-fudis

 

Materiaaliin pääset täältä!

Kirjoittanut: Tiiu Tuomi, Opiskelija Haaga-Helia AMK.

 

Tässä ja nyt – psyykkinen valmennus

Olemme tulleet huippu-urheilussa siihen pisteeseen, että kilpailijat eivätkä valmentajat halua jättää mitään sattuman varaan. Harjoittelun tulee hyvin suunniteltua ja tarkoituksenmukaista, ruokavalion ja levon täytyvät olla urheiluun sopivia ja kilpailuissa tulee suorittaa erinomaisella tasolla, jotta menestyttäisiin. Kaiken lisäksi hyvät kilpailusuoritukset tulee toistaa ja vakioida, jotta pysytään huipulla.

Miten tämä sitten tapahtuu?

Se olisikin helppoa, jos ihminen olisi kuin kone. Joka kolmas tunti syötäisiin urheilijan lautasmallin mukaan, joka päivä nukuttaisiin yhdeksän tunnin yöunet, jokaiseen harjoitukseen keskittyminen olisi sata-prosenttisesta. Hyvin suunnitellulla harjoittelulla urheilijan kehittyminen olisi valtavaa! Kisoihin mentäisiin kuten harjoituksiinkin, ainoana erona se, että ollaan entistä paremmassa kunnossa – kilpailuihin saataisiin sellaisia ennätysten murskaajia, että alta pois!

lyseo1

Kuva: Atte Sipola

Huippu-urheilu ei kuitenkaan ole aina niin yksinkertaista – tai tuskin koskaan on.

Ei ole urheilijaa, kenen paineenhallinta- tai stressinsietokyvyt kuormittuisivat ainoastaan urheilusta.  Toki jo pelkästä urheilustakin koetut paineet voivat olla valtavat: Omat odotukset, valmentajan odotukset, sinunkin odotuksesi voivat vaikuttaa urheilijaan, olethan yksi heistä joka seuraa urheilua median kautta, joskus jopa paikan päällä. Entäpä onko urheilijalla perhesuhteita? Kaverisuhteita? Parisuhde? Entäpä ovatko minäkuva ja itsetunto kuten Instagram-julkaisuissa tai sponsoreiden kuvauksissa – haluttu ja täydellinen? Voimakas voittaja?

Urheilun psyykkinen puoli on erottamaton fyysisestä puolesta. Huippu-urheilussa psyykkiseen puoleen onkin nyt kiinnitetty huomiota jo hyvän aikaa, ja se tuskin tulee muuttumaan. Suomalainen urheilijakulttuuri on muuttumassa. Nyt näemme voitontahtoa puhkuvien pikkuleijonien haastatteluita tappiollisen pelin puoliajalla. Nuoret urheilijat asettavat rohkeita ja ennakkoluulottomia tavoitteita päästäkseen lajinsa huipulle.

Kuuntele linkistä mitä Haaga-Helian lehtori ja psyykkisen valmennuksen asiantuntija, Markus Arvaja kertoo Psyykkisestä valmennuksesta: ”Kaikki lähtee itsetuntemuksen kehittymisestä”

Psyykkinen valmennus on löytämässä tiensä jokapäiväiseen valmennukseen. Tämän mahdollistaa se, että nykyvalmentajat ja –pelaajat ovat vastaanottavia ja yhteistyökykyisiä toimimaan muiden alojen eksperttien, esimerkiksi psyykkisten valmentajien tai urheilupsykologien kanssa.

lyseo2

Syy sille miksi kerron tästä aiheesta, on se, että vedimme Psyykkisen valmennuksen kurssin Lahden Lyseolla. Kurssi sai todella hyvän palautteen urheilijoilta ja se oli hyvin antoisa myös meille valmentajaopiskelijoille. Projektin jälkeen itselleni jäi kurssista päällimmäisenä mieleen kaksi asiaa:

  1. Psyykkiselle valmennukselle on tarvetta
  2. Pystyimme auttamaan urheilijoita

Psyykkisen valmennuksen tarve selvisi kurssipalautteesta sekä yksilöllisistä valmennustuokioista urheilijoiden kanssa. Urheilijoilla oli vaihtelevia haasteita  esimerkiksi kilpailujännityksen tai stressinhallinnan kanssa. Osalla urheilijoista haasteet  liittyivät enemmänkin harjoittelun laatutekijöihin tai         tavoitteen asetteluun.                                                                          Kuva: Jarno Juutinen

Oli ilo huomata, miten urheilijat ottivat käyttöönsä psyykkisen valmennuksen työkaluja jokapäiväiseen treenaamiseensa sekä kilpailuvalmistautumiseen. Monet urheilijoiden ongelmista ratkesivat, tai ainakin niitä kyettiin käsittelemään rakentavasti ja ratkaisuhakuisesti.

Kuuntele lisää projektistamme alla olevista Radio Voiman haastatteluista:

”Psyykkisen valmennuksen kurssi oli antoisa kokemus niin liikunnanohjaajaopiskelijoille kuin myös lukiolaisille”

Psyykkinen valmennus – liikunnanohjaajaopiskelijat ja lyseolaiset yhteistyössä

Uskon, että tulevaisuudessa huippu-urheilu tullaan näkemään kokonaisuutena, sisältäen fyysiset, psyykkiset kuten sosiologisetkin aspektit. Tämän mahdollistaa asiantunteva taustajoukko, joka tekee hyvää tiimityötä urheilijan eteen.

Vai pystyykö lajivalmentaja hoitamaan kaiken itse? Onko lajivalmentaja pakotettu toimimaan yksin johtuen resurssien puutteesta? Näihin kysymyksiin Suomalainen urheilukenttä tulee antamaan vastauksensa tavalla tai toisella – toivottavasti menestymällä.

Kirjoittaja on valmentaja, kolmannen vuosikurssin liikunnanohjaajaopiskelija ja brassijujutsuka Tuomas Ylinampa.

Ruohonjuuritason kilpa- ja huippu-urheilu

Puhuttaessa kilpa- ja huippu-urheilusta, mieleen tulee heti kilpaileminen aina Suomen mestaruudesta MM-kisoihin ja olympialaisiin. Urheilijat treenaavat valmentajien tavoitteellisten harjoitusohjelmien mukaan useita kertoja viikossa yltääkseen huippusuorituksiin ja ylittääkseen omat rajansa. Vertaiskuvainnollisesti huippu-urheilu on siis ruoho, joka kurkottaa kohti taivasta.

Oletko koskaan pohtinut, mitä kilpa- ja huippu-urheilu on ruohon toisessa päässä, niin sanotulla ruohonjuuritasolla? Toisin sanoen, mitä se tarkoittaa pienten lasten maailmassa?

Ajattelen kilpa- ja huippu-urheilun kuuluvan ruohon molempiin päihin, sillä myös lasten liikunnan tulee olla yhtälailla tavoitteellista harjoittelua, elämäntapaa sekä itsensä ylittämistä. Eihän ruohokaan ilman juuria kasva.. Oppiakseen täytyy uskaltaa yrittää, epäonnistua ja harjoitella tuhansia, jopa kymmeniä tuhansia toistoja! Liikunnallinen elämäntapa alkaa kehittyä jo varhaislapsuudessa ja motoristen taitojen kehittymisen myötä lapsen liikuntataidot monipuolistuvat. Ne puolestaan luovat pohjaa ja perustaa myöhemmälle lajiharjoittelulle.

            ”Ei ole kilpa-ja huippu-urheilijoita jos motoristen taitojen taso on heikko”           

bloki1    (http://jbrish.com/status-quotes-picture-quote-20160615/ 20.09.2016)

 Motoriset perustaidot tulisi oppia ennen kouluikää. Suomi onkin yhtenä edelläkävijöistä maailmassa julkaissut alle 8-vuotiaiden lasten fyysisen aktiivisuuden suositukset. Nyt Opetus- ja Kulttuuriministeriön uusi, 7.9.2016 julkaistu, kolmen tunnin fyysisen aktiivisuuden suositus tukee entistäkin enemmän motoristen taitojen oppimisen avulla lapsen kokonaisvaltaista kehitystä ja hyvinvointia sekä urheilijaksi kasvamista.

Voisiko siis ruohonjuuritasossa olla ratkaisu Suomen menestykseen kilpa- ja huippu-urheilussa? Mielestäni kyllä, kunhan tiedolla ja taidolla toiminnasta tehdään tavoitteellista, elämäntapaa sekä itsensä ylittämistä.

Olen ammatiltani liikuntaneuvoja ja tällä hetkellä opiskelen ammattikorkeakoulussa liikunnanohjaajaksi. Minulla on palo kehittää ja tukea nimenomaan ruohonjuuritason kilpa- ja huippu-urheilua. Rajoittamisen sijaan kannustetaan yhdessä lapsia liikkumaan. Liikkumaan monipuolisesti ja omatoimisesti! Juurien kasvattaminen on meidän aikuisten vastuu!

Kirjoittanut. Essi Kaipainen, Opiskelija Haaga-Helia AMK

 

 

Junioreiden harjoittelun monipuolisuus – ja sen puute

venyttelyKoulun kilpa-ja huippu-urheilun projektin kautta valmensin oheisharjoituksia D-junioreille jääkiekkoseurassa.

Vaikka ohjauskertoja ei ollut montaa ja aika sitäkin lyhempi, huomasin, että jo tämän ikäisten lasten kehonhallinta oli osalla pelaajista hakusessa. ”Hyvää huomenta”-liike oli jo monelle pelaajalle haastava. Selkä ei pysynyt suorana ja pojat taivuttivat vartaloa eteen selät pyöreinä (alimmaisista nikamista atlakseen), edes pään kannattelu ei tullut pojille mieleen liikettä tehdessä. Tietenkin poikkeuksia löytyi ja esimerkiksi maalivahtipelaajalta oheisharjoittelu sujui mallikkaasti.

Mielestäni D-juniori-ikäisten, 12-14-vuotiaiden, lasten kehonhallintaharjoittelua tulisi tukea lajista huolimatta. Kiekkopoikien liikkuvuus oli heikkoa ja takareisien kireys vaikutti varmasti myös heidän tekemiseen ja luisteluun. Miksi kehonhallinta jää harjoittelussa vähemmälle? Turhamaisilta tuntuvat harjoitteet ovat kuitenkin tärkeitä. Tehtäväni oli ohjata liikkuvuuden ja kehonhallinnan tunteja, tai siis puolituntia, no itseasiassa 15-minuuttisia. Niin ja tämä oli vain joka toinen viikko. Toinen vartti käytettiin lihasvoimaan ja nopeuteen. Mutta kyllähän 15 minuuttia kaksi kertaa kuussa riittää.. Ehkä riittääkin pelaajalle jonka muut harrastukset sisältävät liikkuvuutta ja kehonhallintaa. Mutta entä pelaaja, jolle nuo 15 minuutin harjoitteet olivat ainoa hetki kehonhuollolle?

Miten näiden poikien kropat ja heidän mahdolliset tulevaisuuden ”työvälineet” ovat päässeet niin jumiin? He ovat vasta lapsia, tarvitseeko heidän muka erikseen huolehtia kehon huollosta? Sm-liiga ja korkeatasoisemmat jääkiekkojoukkueet saattavat ostaa kehonhuolto-ohjauksen ulkopuolelta ja kuluttaa siihen jopa maltaita. Mutta mikä erottaa lapsen heistä? Harjoittelumäärät ovat pienempiä mutta niin ovat urheilijatkin, neljä kertaa viikossa samaa lajia on paljon. Varsinkin jos harjoituksissa rasitetaan aina samoja alueita. Lajeissa, joissa nopeus, voima ja taidot tuovat hyvän pelaajan esille kentältä, voi valmennus jäädä yksipuoleiseksi. Valmentaja voi helposti langeta harjoittamaan vain näitä näkyviä taitoja. Onneksi monipuolinen harjoittelu on nostanut viime vuosina päätään, myös lajien sisäisessä harjoittelussa. ”Venyttelette sitten kotona”- valmentajat sanovat usein urheilijoille harjoitusten lopussa. Tätä olen myös itse kuullut entiseltä jalkapallovalmentajaltani. Toivottavasti tulevaisuus tuo uuden tuulen tullessaan ja valmentajat ymmärtävät kehonhuollon tärkeyden. Harva juniori kun itsenäisesti venyttelee illalla harjoitusten jälkeen.

Riittääkö yksi valmentaja huomaamaan kaiken ja osaamaan kaiken mitä lapsen keho ja motoriset taidot tarvitsevat varttuakseen vahvaksi kokonaisuudeksi? Vanhempien tulisi ymmärtää että lapsen harrastaessa vain yhtä lajia, voi kehon monipuolinen harjoittelu kärsiä. Liian usein lajien valmentajat yrittävät tehdä lapsista juuri siinä lajissa hyviä ja unohtavat lapsen monipuolisen liikunnan tärkeyden. Tällöin lapsen tekemistä ei tarkastele kuin ehkä yksi henkilö ja myös liikunnan näkökulma jää kapeaksi.  Joukkueella on hyvä olla oman valmentajan lisäksi esimerkiksi vierailevia valmentajia, vaikka täysin toisesta lajista, jolloin kehon monipuolisuutta, motorisia taitoja ja kehonhuoltoa tarkastellaan toisista näkökulmista.

Yhteistyö seurojen välillä tulee olemaan tulevaisuudessa tärkeää. Harrastusten hinnat nousevat mutta samaan aikaan kehotetaan harrastamaan mahdollisimman paljon. Tulevaisuudessa olisi hienoa, että seurojen tekemän yhteistyön kautta harjoituksista tulisi monipuolisia, kokonaisvaltaisia ja lajien rajoja rikkovia harjoitteluhetkiä. Valmentajien tehtävä olisi lajitaitojen lisäksi, huolehtia lasten ja nuorten motorisista taidoista, kehonhallinnasta ja fyysistä ominaisuuksista. Vierailevat koutsit toisivat monipuolisuutta ja motivaatiota harjoitteluun. Valmentajien ammattitaito tulee olemaan tulevaisuudessa tärkeämpää ja halutumpaa seurojen keskuudessa. Viime vuosikymmeninä lasten ja nuorten päivittäinen liikunta on vähentynyt ja passiivinen aika lisääntynyt selvästi. Lasten taidot eivät kehity eikä fyysinen kunto pysy hyvänä. Näiden vuoksi ohjatun liikunnan tulee olla vielä monipuolisempaa, jotta lasten motoriset taidot kehittyvät (edes) normaalille tasolle.

Terhi Kuusisto
Liikunnanohjaajaopiskelija, Haaga-Helia AMK

Lähteet

Happonen, M., Tervo, A-M. Opinnäytetyö. Hallitse kehosi – tehostetun kehonhallinta harjoittelun vaikutus luistelun moipuolisuuteen. Luettavissa: https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/42513/Tervo_Happonen.pdf?sequence=1

Tammelin, T., Aira, A., Kulmala, J., Kallio, J., Kantomaa, M., Valtonen, M.  Suomalaislasten fyysinen aktiivisuus – tavoitteena vähemmän istumista ja enemmän liikuntaa. Suomen Lääkärilehti 25-32/2014 vsk 69.

 

 

 

 

Kotiseutuylpeys

 

Heinolassa sataa paljon räntää.

En tiedä, kertooko tämä huomio omasta mielialastani viime talvena vai kärsiikö Heinola oikeasti ilmastonmuutoksen seurauksista merkittävästi muuta Suomea enemmän. Paikkakunta ei ollut minulle entuudestaan kovinkaan tuttu. Ensimmäisinä Heinolasta mieleen tulevat Apulanta, Irina, viitostie ja se, että vanhempani näkivät toisensa ensimmäistä kertaa Kaivokadun bussipysäkillä matkalla Jukolan Viesteille vuonna 1976.

iksu3

Kuva: Pertti Bruun

Hypätään sitten loppuvuoteen 2015. Vierumäen opiskelijaryhmämme saapuu pankin kellarikerrokseen, jossa kokoontuu monimuotoinen sakki. Keski-ikä on arviolta 55 vuoden pintaan. Meille esitellään kädestä pitäen seuran Hall of Fame: kolme lasihyllyä täynnä mitaleja, pokaaleita, kunniakirjoja – kaikki siisteissä riveissä. Hyllyt ovat hieman surkuhupaisasti sijoitettu pankin kellarikerroksen uumeniin, jossa kukaan ei varmasti pääse niitä ihastelemaan.Kuva: Heinolan Isku

Näin alkaa Heinolan Iskun ensimmäinen seurakokous, johon me osallistumme.

isku2

Kuva: Arto Liiti

Olen istunut elämäni aikana monissa kokouksissa.

Kaikkia kokouksia yhdistävät seuraavat asiat:

  • PULLA (joko kaupasta hankittu Pullapitko tai, jos aktiiveista löytyy lahjakkaita leipureita niin tietenkin kotitekoista pullaa tai marja-murupiirakkaa)
  • KAHVI (juot kahvia, vaikket siitä pitäisikään)
  • HIEMAN VÄSYNEET KASVOT KOIVUPUISTEN TOIMISTOPÖYTIEN YMPÄRILLÄ (pitkä päivä takana)
  • HUOKAILU. (ehdotuksia, säädöksiä, budjettia, numeroita…)
  • PIENET MUISTELOT, SISÄPIIRIVITSIT JA HEITOT KOKOUKSEN VENYESSÄ JA HUUMORINKUKAN PUHJETESSA (“Muut pitivät näppinsä kurissa, Matias Koski.”)
  • “PUHEENJOHTAJA, SAANKO EHDOTTAA?” (aina on se yksi)

Seuratoiminta periytyy monesti sukupolvelta toiselle ja itselleni siihen liittyy myös sitoutuminen tietylle paikkakunnalle. Tämän aistii kokouksissakin, kun jäsenet tuntevat toisensa vuosikymmenienkin takaa. Vaarana on, että toiminnasta tulee vanhoilla, tutuilla käytännöillä ummehtunutta ja paikallaanseisovaa. Heinolan Isku antoi kuitenkin heti alusta lähtien itsestään avoimen ja uteliaan kuvan. Perinteiset lajijaostot (hiihto, yleisurheilu, paini, uinti) halutaan pitää elävinä ja kiinnostavina. Nuorten aikuisten uudet näkökulmat ja innokkuus vaikuttivat tervetulleilta.

Kun itse on varttunut 15 ensimmäistä elinvuottaan 3000 asukkaan kylässä, on helppo löytää hengenheimolaisuutta pienen kunnan pienistä piireistä. Seuran jäsenet ovat toistensa naapureita, nuorten urheilijoiden opettajia ja koulukavereita.

Käsiteltävät asiat eivät ole vain asioita – ne ovat KUNNIA-ASIOITA.

Toiminta on ihmisen kokoista ja sillä on merkitystä. Täällä ei tahkota bisnestä tai tavoitella olympialaisia. Se ei ole tämän seuran tehtävä. Tämä ei toki tarkoita, etteikö Iskussa kasvaisi lahjakkaita urheilijoita tai etteikö pienestä seurasta voisi nousta maakunnalliseen menestykseen.

Heinolan Iskun motto on “Liikunnan iloa läpi elämän.”

Tässä seurassa kasvatetaan ihmisiä liikkujiksi ja tartutetaan niihin muutamiin todellista urheilun kipinää.

Suomessa urheiluseurat ovat edelleen merkittävässä osassa lasten ja nuorten urheilijoiden kasvattamisessa ja innostamisessa. Ja, koska Heinolan kokoisessa kaupungissa kaikki tuntevat toisensa, ollaan nuorista urheilijoista ylpeitä heidän menestyessään, joko lajin parissa tai sen ulkopuolella: joku muuttaa Jäämerelle kalastajaksi, toinen lähtee sponsorien avulla treenileirille Espanjaan. Yhdestä tulee ensi kertaa äiti, toinen lähtee purjeveneellä Australiaan. Kaikista iloitaan, omien puolella seistään ja tunnustetaan väriä.

Ylpeys, se sen terveellinen muoto, tuntuu lopulta kumpuavankin yhteisöllisyydestä.Siitä historiasta, jonka toisten kanssa jaamme, ja siitä, että kuinka korkealle tai kauas me kipuammekaan voimme olla kiitollisia, että meillä on juuret aina jossain.