Urheilulle uhraajat

Satu Happonen, YAMK VALM17, Haaga-Helia AMK, Vierumäki

Huippu-urheilija pääsee huippu suoritukseen vain kestämällä kipua, harjoittelemalla valtavia määriä, elämällä kurinalaista elämää ja nauttimalla siitä mitä tekee. Katsoessani Ylen Verta ja hikeä -urheiludokumenttia esille nostettiin jälleen kerran se, kuinka paljon urheilija tekee uhrauksia urheilu-uransa eteen. Mutta miten usein puhutaan urheilijan uran taustalla vaikuttavien ihmisten uhrauksista? Urheilija laittaa kyllä kehonsa koetukselle uransa takia, mutta saako urheilija itsestään kaikkea irti ilman hyvää valmentajaa? Väitän, että valmentaja pistää yhtä lailla itsensä täysillä likoon ja uhraa aikaansa urheilijan puolesta, psyykkisellä ja sosiaalisella tasolla.

Urheilijan ja valmentajan arjessa on paljon yhtäläisyyksiä. He ovat tiiviisti toistensa kanssa tekemisissä harjoituksissa, kilpailuissa ja myös vapaa-ajalla.

Arjen haasteet

Urheilu aikatauluttaa arjen; kun yksi harjoitus on tehty alkaa valmistautuminen seuraavaa harjoitusta varten. Urheilija elää muutaman tunnin sykleissä, hän keskittyy päivän harjoituksiin yksi kerrallaan. Päämäärä ja lopullinen tavoite kuitenkin saattavat olla vasta neljän vuoden päässä. Samalla tavalla pyörii myös valmentajan arki. Urheilu on elämäntapa, joka keskittyy harjoittelemisen, ravinnon, levon ja kilpailujen ympärille. Monet asiat kuten juhlat ja ystävien tai perheen tapaaminen jäävät vähemmälle. Urheilija elää hyvin kurinalaista ja aikataulutettua elämää. Myös valmentaja aikatauluttaa arkensa urheilijan harjoitusten mukaisesti ja on yhtä lailla kilpailumatkoilla mukana. Mikäli kilpailuja ja leirejä on vuoden aikana paljon, on valmentaja paljon poissa kotoa. Valmentaja ei ainoastaan huolehdi aamu-ja iltaharjoituksista sekä kilpailemisesta, vaan myös varmistaa että urheilijan huoltotoimenpiteet sujuvat. Valmentaja suunnittelee, analysoi ja arvioi harjoituksia ja kilpailuja yhteistyössä urheilijan itsensä ja hänen harjoitteluun vaikuttavien ihmisten (kuten huoltajien ja apuvalmentajien) kanssa. Työpäivät voivat olla hyvinkin pitkiä. Hyvin usein Suomessa valmentaja ei edes saa riittävästi palkkaa valmentamisestaan ja hänen tulee vielä valmentamisen ohella tehdä muutakin työtä.

Menestymisen pakko

Kaikkien näiden ”uhrausten” taustalla on urheilijan ja valmentajan halu kehittyä yhä paremmaksi ja sitä kautta saavuttaa menestystä. Mitä käy jos menestystä ei tulekaan? Ainakin huippu-urheilussa ensimmäisenä syyttävät katseet kääntyvät valmentajaan. Varsinkin joukkueurheilussa, ensimmäinen ratkaisu menestymättömyyteen on valmentajan erottaminen tehtävästään. Yhtä lailla urheilijan ura voi olla vaakalaudalla jos menestystä ei tule. Jos ei menesty, ei tule myöskään rahaa. Kuitenkin urheiluun kuuluu olennaisena osan epäonnistumiset ja häviöt. Mielestäni urheilijalle sallitaan epäonnistumiset paremmin kuin valmentajalle. Media ei juurikaan huomioi riittävästi valmentajan panosta silloin kun urheilija tai joukkue menestyy hyvin. Jos taas menestystä ei tule, joutuu valmentaja usein yksin ottamaan syyt niskoilleen, vaikka epäonnistumistenkin taustalla on aina useampi kuin yksi ihminen. Urheilija saa useamman mahdollisuuden todistaa hyvyytensä, mutta saako valmentaja? Kuka palkkaa uudestaan valmentajan, joka on kerran erotettu tehtävästään?

Unohdetaan uhrit

Urheilu on bisnestä, johon liittyy media ja raha. Ne eivät kuitenkaan ohjaa tai motivoi urheilijoiden ja valmentajien toimintaa. Urheilijat ja valmentajat tekevät työtään, koska he nauttivat siitä mitä tekevät. Onkin toisaalta surullista, että ulkopuoliset tahot kuten bisnesmaailma ja media, ohjaavat päätöksiä siitä kuka saa urheilla ja kuka valmentaa. Tuskin urheilijat tai valmentajat itse kokevat ”uhraavansa” elämäänsä. Onkohan ”urheilulle uhrautuminen” loppujen lopuksi vain median luoma käsite.