Jari Ruottinen, YAMK VALM17, Haaga-Helia AMK, Vierumäki
Oikea ja vahvaksi opittu taito on varioitavissa ja suoritettavissa muuttuvissa ympäristöissä, olosuhteissa ja tilanteissa, Yksittäisten suoritusten kautta opittu taito ei kestä ympärillä tapahtuvaa muutosta, ja on hallittavissa vain tototuissa olosuhteissa totutulla rytmillä. Yksikään taitosuoritus ei ole täysin samanlainen, vaan aina jotakin on eritavoin. Onko oikeaa tekniikkaa siis olemassakaan?
Motivaatio
Taidon oppiminen on vahvinta silloin, kun urheilija on motivoitunut ja läsnä taitoharjoituksessa. Tähän ei riitä se, että me valmentajina perustellaan, miksi jokin asia tulee osata. Toki perustelu auttaa ja voi saada jotkut motivoitumaan hieman paremmin harjoitukseen. Valmentajan tehtävä on suunnitella harjoitus niin hyvin, jotta se sisältää sisäisen motivaation osa-alueista vähintään yhden, mieluummin kaikki kolme – autonomia, koettu pätevyys ja yhteenkuuluvuus. Ulkoisesti motivoitunut urheilija motivoituu palkinnoista, maineesta, kunniasta ja menestyksestä. Mikäli niitä ei ole tarjolla on ”fixed mind setin” omaava urheilija vaikeuksissa. ”Growth mind setin” omaava urheilija ammentaa merkityksen tekemiselle omasta kehittymisestä, harjoittelusta ja itse toiminnasta, jossa palkinnot ovat vain sivutuote ja osa normaalia toimintaa nautinnollisesta tekemisestä.
Havainto – päätöksenteko – toiminta
Hyvä taitoharjoitus sisältää aina ketjun havainto – päätöksenteko – toiminta. Tällä tavoin varmistamme, että urheilija on motivoitumisen lisäksi mieleltään läsnä omassa tekemisessään. Mikäli emme herättele urheilijan aivoja urheilun vaatimalle tasolle, toistaa urheilija yksittäistä suoritusta ilman ajattelua. Toki tällöin urheilija oppii jotakin – kyseisen suorituksen, kyseisellä tempolla ja kyseisessä ympäristössä. Tämäkin vain silloin, jos tehtävä on uusi, muuten hän ärsyttää jo olemassa olevia hermoratoja ja uutta taitoa ei kehity.
Jos urheilija joutuu havaitsemaan, tekemään päätöksiä syy – seuraus suhteiden alaisena ja vielä suorittamaan taitosuorituksen ennalta arvaamattomassa ympäristössä tai ainakin joidenkin muuttujien alaisena, jo olemassa olevat liikemallit alkavat vahvistua ja laajentua – taitoon tulee variaatioita.
Miten opetan taitoa?
Totuttu näky junioriharjoituksissa on lapset ympärillä, valmentaja kertomassa ja näyttämässä missä kulmassa ja miten suoritus tehdään. Tämän jälkeen lapset odottavat (huom! Kiltisti, koska kuuluu keskittyä) jonoissa kun muutamat tekevät suljettua (taito)harjoitetta. Valmentajat antavat palautetta ydinkohdista ja niiden laatutekijöistä, jonka jälkeen kaikki ihmettelevät, miksi taito ei siirry kisatilanteeseen. Ei taito voi siirtyä kisatilanteeseen, mikäli suoritus ei ole kisatempoinen ja kisaympäristön kaltaisesti suoritettu. Lineaarisen pedagogiikan haasteena on vähäinen suoritusaika, suljettu taito, ja kaiken lisäksi toiminta on valmentajakeskeistä.
Paljon mieluummin näkisin avointa kaaoksen omaista toimintaa, jossa tapahtuu paljon eri asioita, havainto – päätöksenteko – toiminta -ketjua ärsytetään, vapausaste on suuri, tila, aika, tempo ja suoritusympäristö muuttuvat sekä urheilijat nauttivat. Valmentajat tahtoisin nähdä kysymässä ja kuuntelemassa miten urheilijat tilanteet kokevat ja näkevät. Nonlineaarinen pedagogiikka ja differentiaali oppiminen tarjoavat paljon mahdollisuuksia kehittää taitoa kestäväksi ja vahvaksi huolimatta ympärillä olevista muuttujista.
Palaute
Lineaarisen pedagogiikan ja suljettujen taitoharjoitteiden palaute suuntautuu hyvin usein sisäisesti tekijään. Palautetta annetaan suorituksen ydinkohdista laatutekijöitä kertomalla. Toisessa päässä vaakakuppia on lopputulokseen tähtäävä informaatio, jonka perusteella urheilijan tulisi itse pystyä muuttamaan toimintaansa siten, että lopputulos saavutetaan. Otetaan esimerkiksi kiekon suojaaminen jääkiekossa: Onko merkityksellistä, missä asennossa pelaajan käsi on suojatessa (on jossain määrin)? Vai olisiko tärkeämpää tarkastella, pääseekö pelaaja toisen pelaajan ohi suojaamalla kiekkoa tilanteeseen sopivalla tavalla. Jos ei pääse, palautteen tulisi herättää pelaajassa itsessään ajatuksia ja kysymyksiä, jotka hän selvittää kokeilemalla. Perinteisesti kerromme pelaajalle, että kätesi on väärin, et voi onnistua, joten muuta sen asentoa.
Urheilijalla tulisi olla rauha tehdä suorituksia, tutkitusta paras rytmi palautteelle on informaatio suorituksesta joka viidennessä suorituksessa.
Taitoharjoitteluko yksitoikkoista puurtamista?
Taitoharjoittelun ei tarvitse olla monotonista saman toistamista ilman aivoja. Se voi olla hauskaa yhdessä tekemistä, kisailua, pelejä, kovatempoista tekemistä ja taitojen toistamista muuttavissa tilanteissa. Siis motivoi urheilijaa sisäisesti, laita hänet ajattelemaan ja päättämään toiminnan aikana, ja heti osaamisen jälkeen varioi suoritusta (ympäristöä jne.) Mikäli kyseessä on uusi taito, totta kai meidän tulee auttaa urheilija alkuun ja kertoa uuden taidon perusteet sekä antaa kokeilla uutta vapaasti. Tämän jälkeen rajoja taidon suorittamiselle erilaisissa ympäristöissä ei ole, koska yhtä ainoaa oikeaa tekniikkaa ei ole olemassakaan, vaan jokainen tekee saman suorituksen omaan vartaloonsa sopivalla tavalla. Ei ison ja pienen urheilijan suoritukset näytä samalta, mutta samat biomekaaniset lainalaisuudet tulee toteutua molempien suorituksissa.
”Primus inter pares” – paras kaltaistensa joukossa ei ole se, kuka tekee eniten samanlaisia toistoja, vaan se kuka tekee eniten samankaltaisia toistoja ja pystyy mukauttamaan toimintaansa tilanteen mukaan. Muista tämä, kun opetat valmennettavillesi taitoa.